Nuorisotoiminta

Valmiina harjoituksiin. Aktiivista junioritoimintaa läpi vuoden

Raahen Meripelastusyhdistyksellä on pitkät perinteet juniori- ja nuorisotoiminnan järjestämisestä kaupungissa. Paikallinen Raahen Seutu -sanomalehti uutisoi yli 20 vuotta sitten siitä, kuinka  Raaheen perustettiin Suomen ensimmäinen meripelastuksen nuorisoryhmä. Pitkä perinne jatkuu edelleen.

 

 

 

 

 

 

Raahen meripelastajilla on nyt noin 20 aktiivista nuorta junnuryhmässä. Nuoret ovat 12-15 vuotiaita. Kesällä 2017 tuli n. 15 uutta nuorta mukaan.
Junnuryhmä kokoontuu toukokuusta-syyskuuhun joka torstai asemapaikalla.

Harjoituksissa on mm. ensiapua, merimiestaitoja, pintapelastusta ja veneen käsittelyä.

Kesällä on pidetty asemapaikalla viikkoharkkojen lisäksi myös muutaman yön harkkoja ja rentoja leirimeininkejä.  Kerran kesässä on järjestetty pidempiä reissuja Niilo Saarisella muun muassa Ii:hin ja Ouluun. Kausi lopetetaan aina parin päivän mittaiseen junnuleiriin syksyllä, joka järjestetään Raahen saaristossa ja asemapaikallamme.

Talvisin ei ole viikkoharjoituksia, mutta silloin tällöin saatamme kokoontua asemapaikallamme harjoittelemaan teoriaa ja muuta kivaa.

Instagramista nimellä @sarraahe voi seurailla meidän menoja ja meininkejä harkoista ja muusta toiminnasta. 

Facebookissa Raahen meripelastusyhdistys ry .

 

 

 

Yhteystiedot

Petri Alminoja / sihteeri

Puhelin 040 7667 63

Tekninen toteutus: W3 Group